Näyttää erehdyttävästi pizzalta.. Meidän pieni koululainenkin ehti jo riemastua, että ruuaksi on tänään pizzaa:) Hieman pettyi, kun kuuli että pizzan näkoisen kuoren alta paljastuukin perinteinen mureketaikina.. Tein siis tavallisen simppelin mureketaikinan jonka päälle lisäsin tomaattiviipaleita, pizzamaustetta ja juustoraastetta. Ananaspalojakin olisin laittanut, mutta joku kehvatti ne oli kaapista syönyt...

381764.jpg

Ruoka maittoi pizzahaaveissa eläneelle koululaisellekin sitten loppujen lopuksi hyvin, tässä taas esimerkki että näitä tavallisia arkiruokiakin voi hieman muunnella erilaisiksi ettei ala sapuskatarjonta kyllästyttämään. Lisäksi tarjosin perheelle lohkoperunoita (kaupan pakastealtaasta) ja porkkanaraastetta.

PIZZAMUREKE:

- 400 g jauhelihaa

- 1 dl korppujauhoja (meillä gluteenittomia)

- 1 prk kermaviiliä

- 1 sipuli

- 1 rkl öljyä

- 1 muna

- 1tl suolaa

-  2 tl grillimaustetta

- 1/2 tl valkopippuria

Päälle:

- 3 tomaattia

- pizzamaustetta

- juustoraastetta

Sekoita kermaviiliin korppujauhot ja turvota. Hienonna sipuli ja ruskista öljyssä. Yhdistä kaikki ainekset ja sekoita taikinaksi. Levitä taikina uunivuokaan ja lado "pizzatäytteet" päälle. Paista uunissa 200 asteessa 45-50 minuuttia. Juuston voi lisätä paistamisen puolivälissä, jos on kovin helposti ruskistuvaa laatua.